Klikkaa vuosilukuja ja tutustu asujen tyylikehitykseen. Näiltä sivuilta löytyy tällä hetkellä noin 400 valokuvaa tekemistäni luistelupuvuista kronologisessa järjestyksessä sekä yli 200 piirrosta pukusuunnitelmista. Toivoisin, että tätä  kokoelmaa voitaisiin vielä laajentaakin.

Olitko asiakkaani ja löysitkö oman kuvasi näistä albumeista?  Jos et, anna palautetta ja lähetä kuvasi sähköpostilla osoitteeseen helja.lainephnet.fi. Paperikuvat osoite Leantie 4,15100 Lahti.
Olen suunnitellut ja valmistanut luistelupukuja 25 vuotta. Luistelupukujen ompelua harrastin jo valmennustyöni ohessa vuodesta 1974.  T:mi Heljä Laine perustettiin  vuonna 1982 ja sen 25-vuotinen toiminta loppui jäädessäni eläkkeelle vuonna 2007.

Asiakaskuntani oli laaja ja kattoi koko Suomen, edustaen kaikkia taitoluistelulajeja (yksinluistelu, jäätanssi, pariluistelu, muodostelmaluistelu). Puvuissani luistelivat muun muassa kansainvälisesti menestyneet Susanna Pöykiö, Kiira Korpi, Alisa Drei, Elina Kettunen sekä 1990-luvulla Oula Jääskeläinen ja Markus Leminen. Nykyään puvuissani luistelee uusi nouseva tähti Jenni Vähämaa. Taitoluistelupukujen pitää aina olla valmiina kilpailukauden alkuun, joten kiireisimpänä aikana - kesäkuusta marraskuuhun - ompelin noin 450 - 600 pukua!

Aineistoa on kertynyt vuosien varrelta todella runsaasti, ja vuonna 2002 pidin 20-vuotisnäyttelyni Helsingissä.
Puvut vuosilta 1978-1981 Puvut vuosilta 1982-1986 Puvut vuosilta 1987-1991 Puvut vuosilta 1992-1996 Puvut vuosilta 1997-2001 Puvut vuosilta 2002-2006